Koiran hyvinvointi

Aistivirikkeet

Haju-, näkö-, kuulo-, tunto- ja makuaistia hyödyntäviä virikkeitä – helppoja ideoita arkeen ja lenkeille.

Hajuaisti

Hajuvirikkeet ovat ehkä aistivirikkeistä tunnetuimpia ja käytetyimpiä. Koiran hajuaistin hyödyntäminen voi olla todella monipuolista ja hauskaa. Voit aloittaa esimerkiksi piilottamalla herkkuja tai esineitä, joita koira saa etsiä. Vaihtelevat tehtävät ja uudet hajut tekevät toiminnasta virikkeellistä ja kiinnostavaa. Lenkeillä kannattaa antaa koiran haistella paljon ja kulkea välillä koiran nenän perässä pitkin polkuja ja meille näkymättömiä hajureittejä.

Hajuvirikkeitä on todella helppo järjestää! Voitte aloittaa haistelemalla yhdessä maustehyllyn mausteita. Kun tulet kaupasta, pura ostokset yhdessä koiran kanssa ja anna sen haistella kaikki tavarat. Voit hajustaa koiran leluja muovipussissa kissanmintun, kissojen hajulelujen, laimennetun eteerisen öljyn tai koiran koulutushajusteiden kanssa. Hajustamiseen käy myös toisen koiran karva tai vaatteet, joissa on toisen koiran haju.

Koulutushajusteissa on useita eri riistan hajuja, joita voi imeyttää leluihin ja vetää niillä vaikkapa hajujäljen tai piilottaa niitä sisällä tai ulkona. Niitä saa eläinkaupoista ja verkkokaupoista. Riistaviettisen koiran kanssa tämä on helppo tapa tarjota rotutyypillistä hajuvirikettä.

Jos hajutyöskentely kiinnostaa harrastuksena, vaihtoehtoja on paljon: nosework, mejä, rodunomaiset käyttökokeet, pelastuskoiratoiminta, etsijäkoiratoiminta, erikoisjälki sekä palveluskoirien haku ja jälki. Myös hajutunnistusta, ID-tunnistusta ja jälkeä pääsee harrastamaan ohjatusti.

Jos tavoitteena on lisätä virikkeitä ja hyvinvointia, harrastusta ei tarvitse ottaa tosissaan eikä kaikkia sääntöjä tarvitse opetella. Riittää, että tehtävät vaihtelevat jonkin verran, koira saa toteuttaa lajityypillistä tarvettaan ja kokea onnistumisen riemua läheistensä kanssa.

Näköaisti

Näköaistia voi hyödyntää virikkeenä helposti monella tavalla. Jos koira tykkää seurata pihan tapahtumia ikkunasta tai parvekkeelta tai vaikka katsella luonto-ohjelmia televisiosta, ne voivat toimia näkövirikkeinä.

Lenkeillä kannattaa pysähtyä säännöllisesti tarkkailemaan ympäristöä ja katsomaan asioita yhdessä koiran kanssa. Hakeudu välillä paikkoihin, joissa on paljon katseltavaa, kuten leikkiviä tai pelaavia lapsia, toisia koiria tai parkkipaikan tai puiston ihmisvilinää.

Julkisilta kulkureiteiltä voitte katsella kunnioittavan matkan päästä myös kotieläimiä, kuten nautoja, lampaita tai hevosia. Pidä etäisyys niin suurena, että eläimet pysyvät rauhallisina. Keväällä ja kesällä rannoilla voi katsella lintuja, kuten sorsia ja hanhia, niitä häiritsemättä.

Näköaistia voi hyödyntää myös muistiharjoituksissa. Pudota esimerkiksi lelu maastoon tai korkeaan heinikkoon koiran katsellessa, palaa takaisin ja päästä koira etsimään sitä. Koiran harjaantuessa voit lisätä esineiden määrää ja etäisyyttä.

Kuuloaisti

Koirien herkkää kuuloa kannattaa hyödyntää virikkeissä! Äänimaailma on koko ajan osa koiran ympäristöä, ja se voi vaikuttaa paljon esimerkiksi tunteisiin ja viretilaan.

Kokeile soittaa koirallesi erilaisia ääniä älylaitteelta tai kaiuttimesta. Miten koirasi reagoi maatilan eläinten ääniin, toisten koirien iloiseen haukkuun tai lintujen soidinlauluun? Moni koira on kiinnostunut eläinten äänistä. Ne voivat olla stimuloivia ja joillekin koirille myös kiihdyttäviä, joten tarkkaile koiraasi, kun kuuntelette ääniä yhdessä. Kokeile myös, kuinka hiljaa koirasi kuulee esimerkiksi lintujen korkeat äänet tai heinäsirkan sirityksen.

Queen's University Belfastin tutkijat havaitsivat (2022), että klassinen musiikki voi auttaa koiria rauhoittumaan, kun ne ovat erossa omistajistaan. Tutkimuksessa koirille soitettiin Mozartin sonaatteja, ja niiden vaikutusta verrattiin äänikirjoihin ja hiljaisuuteen. Klassinen musiikki auttoi koiria rentoutumaan nopeammin kuin äänikirjat tai hiljaisuus. Voit kokeilla soittaa klassista musiikkia, kun annat koirallesi pitkäkestoista purtavaa tai syötävää, ja katsoa, auttaako musiikki sitä rentoutumaan.

YouTubesta löytyy paljon videoita eläinten ja luonnon äänistä. Mitä koirasi tuumaa tuulen huminasta, sateen ropinasta, kosken kuohusta, kissan kehräyksestä tai aaltojen liplatuksesta? Niiden kuuntelu voi olla koiralle kiinnostava ja rauhoittava kokemus.

Millaisia ääniä huomaat koirasi kuuntelevan ulkoillessa?

Tuntoaisti

Koiran tuntoaistia voi hyödyntää monin luovin tavoin, kuten rapsuttelun, silittelyn ja hieronnan avulla.

Voit opettaa koirasi pyytämään kosketusta: rapsuta koiraa hetki, lopeta ja katso, miten se reagoi. Jos koira esimerkiksi katsoo sinua, hakeutuu takaisin käden lähelle tai tökkää kuonollaan, jatka rapsuttamista ja kokeile uudelleen.

Tarjoa koiralle myös monipuolisia kokemuksia erilaisten esineiden kosketuksesta ja erilaisilla alustoilla kävelemisestä, istumisesta ja makaamisesta. Se auttaa koiraa tottumaan monenlaisiin tuntemuksiin ja ympäristöihin. Käytä esimerkiksi pehmeää nurmikkoa, karkeaa hiekkaa, mattoa, patjaa, säkkituolia tai liukasta lattiaa.

Ideoita tuntoaistin hyödyntämiseen arjessa:

  • Kosketus. Varaa joka päivä hetki, jolloin keskityt vain koiran rapsutteluun ja silittelyyn. Löydätkö koirasi mielestä parhaan rapsutuskohdan? Kokeile rapsuttaa ja silittää eri tavoin ja eri nopeuksilla. Huomaatko eroja koiran reaktioissa? Onko koiran kehossa kohtia, joiden koskettamisesta se ei pidä?
  • Hieronta. Hiero koiraasi hellästi säännöllisesti. Hieronta rentouttaa lihaksia ja parantaa verenkiertoa. Voit opetella koirahieronnan perusteita tai käyttää koiraa koirahierojalla.
  • Leikki. Käytä leikeissä useita erilaisia leluja.
  • Uudet kokemukset. Vie koira uusiin ympäristöihin, kuten puistoihin, rannoille tai metsään. Erilaiset maastot ja pinnat tarjoavat uusia tuntemuksia ja muitakin virikkeitä.
  • Erilaiset tekstuurit. Rakenna seikkailurata esimerkiksi pehmeistä matoista, kuplamuovista, hiekkapaperista, patjasta, rapisevasta pressusta ja pyyhkeistä, ja anna koiran tutkia tuntemuksia tassuillaan.
  • Kosketusleikit. Pyydä koiraa koskemaan erilaisia materiaaleja tai pintoja tassulla tai kuonolla, tai ottamaan turvallisia esineitä suuhun.
  • Harjat. Kokeile harjata koiraa erilaisilla harjoilla, esimerkiksi kumisualla, harjahanskalla tai hyvin pehmeällä vauvaharjalla.
  • Yllätyspaketti. Täytä pahvilaatikko tai kestokassi erilaisilla esineillä, leluilla ja herkuilla sikin sokin, ja anna koiran tutkia sisältö ja etsiä herkut muiden esineiden seasta. Pidä sisältö turvallisena ja valvo leikkiä.

Makuaisti

Makuaistin hyödyntäminen on erinomainen tapa tarjota koiralle uusia ja kiinnostavia kokemuksia. Sekasyöjinä koirat ovat sopeutuneet monipuoliseen ja vaihtelevaan ruokavalioon, joten erilaiset maut ja koostumukset voivat rikastuttaa niiden arkea.

Joillekin koirille ruoan vaihtelu on hyvin tärkeää, eikä sama ruoka päivästä toiseen kiinnosta niitä pitkään. Toisille sillä ei tunnu olevan juuri merkitystä. Oletettavasti halu vaihteluun on sisäsyntyinen tarve, jonka ansiosta eläin saa luonnossa monipuolisesti ravintoaineita. Koiran nirsoilu voi siis olla vaihtelun kaipuuta – toki huonon ruokahalun taustalla voi olla monia syitä, ja pitkään jatkuessaan asia on selvitettävä.

Yksi tapa hyödyntää makuaistia on koota koiralle maistelulautanen. Kerää leikkuulaudalle pieninä nokareina erilaisia koirille sopivia ruoka-aineita, kuten hedelmän paloja, marjoja, yrttejä, leikkeleitä, juustoja, pastaa ja vihanneksia. Useimmat kissanruoat ja kissojen herkut sopivat myös koirille.

Koiran ruokaa voi maustaa vaihtelun vuoksi pienillä määrillä esimerkiksi piimää, jogurttia, viiliä, tonnikalaa tai raejuustoa.

Varmista aina, että tarjoamasi ruoka-aineet ovat koiralle turvallisia. Älä tarjoa haitallisia ruokia, kuten avokadoa, sipulia, viinirypäleitä tai suklaata, äläkä ihmisille tarkoitettuja makeisia.

On myös pohdittu, että uusien makujen tarjoaminen voi vähentää koiran tarvetta maistella ulkona kaikkea outoa ja uutta. Erityisesti allergisen koiran kohdalla kannattaa nähdä vaivaa sopivien ja monipuolisten maisteltavien löytämiseksi. Eläinkaupoista löytyy erikoisempiakin makuja, kuten hyönteisiä, meribassia, strutsia, villisikaa, kaninkorvaa, vuohta, fasaania ja kengurua, sekä täysin kasvipohjaisia puruluita ja pureskelusarvia, joita moni koira ei ole koskaan maistanut.

Kirjoittanut eläintenkouluttaja (AT), eläintenkouluttaja EAT -opiskelija, koiranomi ja eläintenhoitaja Elisa Ekholm, 2024.

Tarvitsetko apua koiran käytökseen?

Artikkelit antavat pohjaa, mutta jokainen koira on yksilö. Käytösvalmennuksessa katsotaan juuri teidän tilanteenne.

Tutustu käytösvalmennukseen

Ota yhteyttä

Kerro lyhyesti koirastasi ja siitä, mihin kaipaat apua, niin sovitaan sopiva valmennus.

Lähetä viesti lomakkeella

Esimerkiksi nimi, rotu ja ikä

Kerro lyhyesti tilanteesta ja siitä, mihin kaipaat apua.

Käytän tietoja vain viestiisi vastaamiseen. Lue lisää tietosuojaselosteesta.