Minusta ja kokemuksestani
Aloitin koirien ammattimaisen kouluttamisen opiskellessani koiranomin tutkintoa Paraisilla vuonna 2007. Perustin pian oman koirakoulun, joka toimi vuosia nimellä Koirakontrolli. Palveluihini kuuluivat monenlaiset kurssit ja luennot, pentutestaus, koirahieronta ja ongelmakoirakoulutus. Vuonna 2009 lähdin opiskelemaan työn ohessa eläintenkouluttajan ammattitutkintoa (AT), ja suoritan parhaillaan eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoa.
Vuosien varrella olen työskennellyt useilla eläinklinikoilla pieneläinhoitajana ja tehnyt ongelmakoirakoulutuksia yhteistyössä eläinlääkärien kanssa. Nyt keskityn koirien haastavien käytösongelmien hoitamiseen vastaanotollani Rusutjärvellä ja tarvittaessa kotikäynneillä. Lisäksi tarjoan koulutus- ja hoitojaksoja koirille, joille on vaikea löytää sopivaa hoitopaikkaa esimerkiksi käytöshaasteiden vuoksi.

Tein useamman vuoden töitä Karjataidon tilalla karjanhoitajana ja Koulutuspalvelu Koirataidon eläintenkouluttajana. Sain tutustua lampaiden, nautojen, hevosten ja kanojen kouluttamiseen, hevosella paimentamiseen sekä karjanetsintään paimenkoirien avulla. Koulutin useita vuosia kaikenrotuisia paimenkoiria lampaiden paimennukseen ja työskentelin paimenkoirien kanssa päivittäin käytännön karjatöissä. Koirataidossa koulutin myös ongelmakoiria, perustottelevaisuutta, metsästysvietin hallintaa ja yhteistyötä, PK-hakua sekä pentujen perustaitoja.
Olen perehtynyt työkoirien kouluttamiseen ja hyvinvointiin sekä työ- ja harrastekoirien virikkeisiin ja kunnosta huolehtimiseen. Koulutuskokemusta minulla on myös kissoista, kaneista ja jyrsijöistä, ja olen päässyt eläintenkouluttajaksi Warner Brosin draamasarjan kuvauksiin.

Miten työskentelen
Lähestymistapani perustuu kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen koiran lajityypillisestä käyttäytymisestä, koiran ja omistajan suhteesta ja kommunikaatiosta sekä oppimisprosesseista. Tavoitteena on kestävä muutos sekä koiran että omistajan hyvinvointiin.
Koulutukseni perustuvat tutkittuun tietoon eläinten käyttäytymisestä ja oppimisesta sekä pitkään käytännön kokemukseen. Käyttämäni menetelmät kestävät eettisen tarkastelun. Ne nojaavat myös omiin ja lukuisten kollegojen kokemuksiin esimerkiksi koirien laumakäyttäytymisestä sekä siitä, miten paljon ohjaajan elekieli ja tunnetaidot vaikuttavat koulutuksen onnistumiseen.
Olen kehittänyt Käytösvalmennus-koulutuspakettini vuosien mittaan vastaamaan asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita erityisesti haastavien ongelmakäytösten ratkaisemisessa. Vaikutteita olen saanut monelta eettisen kouluttamisen uranuurtajalta ja kotimaiselta konkarilta.
Minulla on koirien kouluttamisesta kaksi tutkintoa ja kokemusta vuodesta 2007. Päivitän osaamistani jatkuvasti koulutuksilla ja perehtymällä uusiin tutkimuksiin eläinten käyttäytymisestä ja kognitiosta. Käytössäni on myös laaja ammatillinen verkosto. Näihin vuosiin on mahtunut koiria kaikista roturyhmistä, joten kaikenlaiset persoonat ovat tervetulleita asiakkaikseni.

Erityisosaamiseni
Erikoisalaani ovat koirien haastavat käytösongelmat. Yleisimmät aiheet valmennuksissani ovat:
- hihnakäytös ja ohitusongelmat
- pelot ja arkuus
- impulsiiviset ja reaktiiviset koirat
- viettikäytöksen hallinta ja yhteistyö
- hoitotoimenpiteisiin liittyvät ongelmat ja eläinlääkäripelkoiset koirat
- koirien tunnesäätely ja sosiaaliset taidot.
Muita erityistaitojani ovat koirakon kommunikaatio ja suhde, virikesuunnittelu, koiralähtöinen hallinta, koiran vireenhallinta, leikkiminen, funktionaaliset vahvisteet, motivaatio ja teknisten pikkuasioiden viilaaminen.
Vahvuuksiini kuuluvat luontainen herkkyys ja kyky huomata kaavamaisuutta ja yksityiskohtia ja hahmottaa niiden kautta isoja kokonaisuuksia. Koirien omistajien kouluttajana vahvuuksiani ovat myös empatiakyky ja omien elämänkokemusten tuomat taidot esimerkiksi tietoisessa läsnäolossa, vireenhallinnassa, tunnetaidoissa ja oppimisen erilaisuuksien ymmärtämisessä.
Tervetuloa koulutuksiin!
Aurinkoisin terveisin Elisa ja apulaistiimi







