Koiran hajuaisti ja stressi: haistelutehtävien hyödyt
Miten koiran hajuaisti toimii, miksi koira haistaa myös ihmisen stressin, ja miten haistelutehtävät auttavat koiraa rauhoittumaan.
Koirien elämässä hajuilla on merkittävä rooli. Koirat haistavat ihmistä tarkemmin, ja niillä on reseptoreita myös hajuaineille, joita ihminen ei pysty aistimaan. Koira käyttää hajuaistiaan heti synnyttyään suunnistaessaan emon nisille. Jos koira menettää näkönsä tai kuulonsa, se sopeutuu hajuaistin ja tuntokarvojen ansiosta yllättävän hyvin jopa muuttuvaan ympäristöön.

Koiran ja ihmisen hajuaisti
Koirilla on noin 870 erilaista hajureseptoria, ihmisillä vain noin 380. Reseptorit sijaitsevat nenän limakalvon hajuaistinsoluissa, niin kutsutussa hajuepiteelissä. Koirilla on noin neljäkymmentä kertaa enemmän hajuaistinsoluja kuin ihmisillä.
Hajuepiteeli on yhteydessä aivojen näköalueeseen
Tutkimuksissa (muun muassa Philippa J. Johnson, Department of Clinical Sciences in the College of Veterinary Medicine, 2022) on löydetty yhteys koiran hajuepiteelistä aivojen näköinformaatiota käsittelevään osaan. Tämä viittaa siihen, että koira saattaa aistia hajut eri tavalla kuin ihminen ja yhdistää haju- ja näkötietoa kokonaiskuvaksi ympäristöstään.
Miten koira käyttää hajuaistiaan arjessa?
Koira saa tarkan hajuaistinsa avulla tietoa ympäristöstään, tapahtumista ja kohtaamistaan yksilöistä. Luonnossa koiraeläin käyttää hajuaistiaan lähes koko ajan: ruoan etsimiseen, saaliin paikantamiseen, toisten yksilöiden etsimiseen ja tunnistamiseen sekä reviirien hahmottamiseen.
Toisen yksilön virtsan hajusta koira tunnistaa sukupuolen, mahdollisesti iän sekä tietoja terveydestä, ruokavaliosta ja esimerkiksi stressitasosta. Urokset analysoivat vomeronasaalielimen avulla nartun virtsasta myös kiimakierron vaiheen. Hajujen perusteella koira myös ennakoi vaaratilanteita, osaa paeta ajoissa ja päättelee, kelpaako jokin syötäväksi.
Myös lemmikkikoiramme käyttävät hajuaistiaan käytännössä koko ajan. Haistelun rajoittaminen esimerkiksi lenkeillä voi olla koiralle todella turhauttavaa ja lisätä ei-toivotun käytöksen todennäköisyyttä ja stressiä.

Toisten koirien jättämien hajuviestien tulkinta on hyvin tärkeä osa ulkoilua.
Koirat haistavat ihmisen stressin ja tunnetilat
Koirat saavat hajujen perusteella jatkuvasti tietoa myös meistä ihmisistä, ja ne haistavat myös ihmisen stressin. Tutkimuksessa (D'Aniello ym. 2018) havaittiin, että ihmisen kemosignaalit vaikuttivat koirien käyttäytymiseen: koirien syke oli selvästi korkeampi, kun tilassa oli pelokkaan ihmisen hajua, ja koirilla oli enemmän stressikäytöstä ja ne hakeutuivat enemmän omistajansa lähelle (Pärssinen, Sporttirakki 2018). Tutkimus (Parr-Cortes ym. 2024) viittaa myös siihen, että stressaantuneen ihmisen haju lisää koiran pessimismiä harjoitustilanteessa.
Siksi ohjaajan tunnetilaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota koiran kanssa harjoitellessa, varsinkin kun haastavaa käytöstä muokataan pelokkaiden, reaktiivisten ja herkkien koirien kanssa.
Nuuhkiminen kuluttaa energiaa
Tavallisesti hengittäessä vain osa ilmasta saavuttaa hajureseptorit. Nuuhkimalla koira saa nenäänsä enemmän ilmaa ja hajumolekyylejä. Nuuhkiessa koiran hengitystiheys voi olla 140–350 kertaa minuutissa, kun se hereillä ollessa on normaalisti 10–30 kertaa minuutissa.
Aktiivinen nuuhkiminen haihduttaa vettä hengitysilman mukana – yksi nuuhkimisen tarkoitus onkin kosteuttaa ja lämmittää tai viilentää hajuepiteeliin päätyvää ilmaa. Haistelu, hajujen erottelu ja niiden käsittely kuluttavat myös energiaa ja voivat olla koiralle yllättävän raskasta puuhaa. Muista tarjota hajutehtäviä ratkovalle koiralle juoma- ja lepotaukoja riittävän usein!
Hajumuisti ja varhaiset ehdollistumat
Koiran hajumuisti alkaa toimia jo sikiökaudella ja on hyvin pysyvä. Hajuihin liittyvistä ehdollistumista on vaikea päästä eroon, koska haju herättää opitun tunnetilan automaattisesti. Koirat muistavat erityisen hyvin nuorena oppimansa hajut, joten pennun koulutuksessa kannattaa huomioida hajureseptorien ja aivojen kehitys.
Koiran hajureseptorit uusiutuvat noin 30–60 vuorokauden välein, joten koiraa voi harjoittaa haistamaan tiettyjä hajuja erityisen tarkasti. Uudet reseptorit mukautuvat ympäristöön, ja hajuaistinsolut muokkautuvat erityisesti näille hajuille sopiviksi. Myös hajuja käsittelevät hermokeräset ja hermoradat vahvistuvat käytön myötä. Harjoittelun avulla koira voi reagoida entistä herkemmin tiettyihin hajuihin, kuten tiettyyn sieneen, laskevaan verensokeriin tai noseworkissa käytettävään hydrolaattiin.

Kaikki hajut eivät pääse aivojen tietoiseen osaan, vaan koira reagoi niihin automaattisesti. Tätä limbistä järjestelmää ei voi suoraan hallita koulutuksella. Kun koira opetetaan tunnistamaan ja etsimään tiettyä hajua, haju käsitellään tietoisesti, koska se laukaisee opitun käytöksen. Hajut vaikuttavat siis sekä tietoiseen että tiedostamattomaan käyttäytymiseen.
Hajun herättämää tunnetta ja käytöstä voi kuitenkin jonkin verran muokata. Jos koiralla on voimakasta pelkoa tai epävarmuutta aiheuttava hajulaukaisin, sitä voidaan turvallisissa olosuhteissa pyrkiä vastaehdollistamaan tarkoittamaan pelkästään mukavia asioita. Hajuehdollistumien arvellaan kuitenkin olevan osin melko pysyviä – ajattele vaikka mummolan tuoksua tai isän partavettä, jotka tuovat automaattisesti mieleen muiston tai tunteen.
Haistelutehtävien hyödyt koiran hyvinvoinnille
- Haastava, lajityypillinen ja kiinnostava tekeminen. Koirat kiinnostuvat hajutehtävistä luonnostaan, koska ne kuuluvat niiden synnynnäisiin ominaisuuksiin.
- Aivojen stimulointi. Hajutehtävät luovat miellyttäviä kokemuksia ja tuntemuksia.
- Parempi keskittymiskyky. Hajutehtävät vaativat kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, mikä voi parantaa keskittymistä myös muissa tehtävissä.
- Vahvempi suhde ja yhteistyö. Hajutyöskentely vaatii molemminpuolista luottamusta ja taitoa lukea toista.
- Itseluottamusta epävarmalle koiralle. Hajutehtävissä koira ei voi täysin tukeutua ihmisen apuun, mikä vahvistaa kykyä työskennellä itsenäisesti.
- Vähemmän stressiä ja ahdistusta. Haistelu auttaa koiraa työskentelemään matalassa viretilassa ja helpottaa rauhoittumista.
- Parempi lepo. Hajutehtävät kuluttavat paljon energiaa, joten levon tarve kasvaa ja koira voi oppia rauhoittumaan ja rentoutumaan paremmin.
- Käytännön sovelluksia. Koira voi oppia etsimään esimerkiksi avaimia ja puhelinta, tiettyjä sieniä, pudonneita tavaroita, kadonneen ihmisen tai eläimen tai harvinaisia eläimiä, kuten liito-oravan. Koiria koulutetaan myös tunnistamaan hajuaistin avulla verensokerin vaihteluita ja sairauskohtausten ensimmäisiä merkkejä.

Kirjoittanut eläintenkouluttaja (AT), eläintenkouluttaja EAT -opiskelija, koiranomi ja eläintenhoitaja Elisa Ekholm, 2024.