Elisa Ekholm ja malinois

Elisa Ekholm

Eläintenkouluttaja (AT), koiranomi ja eläintenhoitaja

Kouluttajana olen selkeä, kannustava, kekseliäs ja asiakaslähtöinen. Tavoitteeni on aina parantaa eläimen ja ihmisen välistä yhteisymmärrystä. Eniten saan asiakkailtani kiitosta siitä, että kohtaan heidät empaattisesti, annan toimivia käytännön keinoja ja ymmärrän myös arjen realiteetit.

Minusta ja kokemuksestani

Aloitin koirien ammattimaisen kouluttamisen opiskellessani koiranomin tutkintoa Paraisilla vuonna 2007. Perustin pian oman koirakoulun, joka toimi vuosia nimellä Koirakontrolli. Palveluihini kuuluivat monenlaiset kurssit ja luennot, pentutestaus, koirahieronta ja ongelmakoirakoulutus. Vuonna 2009 lähdin opiskelemaan työn ohessa eläintenkouluttajan ammattitutkintoa (AT), ja suoritan parhaillaan eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoa.

Vuosien varrella olen työskennellyt useilla eläinklinikoilla pieneläinhoitajana ja tehnyt ongelmakoirakoulutuksia yhteistyössä eläinlääkärien kanssa. Nyt keskityn koirien haastavien käytösongelmien hoitamiseen vastaanotollani Rusutjärvellä ja tarvittaessa kotikäynneillä. Lisäksi tarjoan koulutus- ja hoitojaksoja koirille, joille on vaikea löytää sopivaa hoitopaikkaa esimerkiksi käytöshaasteiden vuoksi.

Tein useamman vuoden töitä Karjataidon tilalla karjanhoitajana ja Koulutuspalvelu Koirataidon eläintenkouluttajana. Sain tutustua lampaiden, nautojen, hevosten ja kanojen kouluttamiseen, hevosella paimentamiseen sekä karjanetsintään paimenkoirien avulla. Koulutin useita vuosia kaikenrotuisia paimenkoiria lampaiden paimennukseen ja työskentelin paimenkoirien kanssa päivittäin käytännön karjatöissä. Koirataidossa koulutin myös ongelmakoiria, perustottelevaisuutta, metsästysvietin hallintaa ja yhteistyötä, PK-hakua sekä pentujen perustaitoja.

Olen perehtynyt työkoirien kouluttamiseen ja hyvinvointiin sekä työ- ja harrastekoirien virikkeisiin ja kunnosta huolehtimiseen. Koulutuskokemusta minulla on myös kissoista, kaneista ja jyrsijöistä, ja olen päässyt eläintenkouluttajaksi Warner Brosin draamasarjan kuvauksiin.

Miten työskentelen

Lähestymistapani perustuu kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen koiran lajityypillisestä käyttäytymisestä, koiran ja omistajan suhteesta ja kommunikaatiosta sekä oppimisprosesseista. Tavoitteena on kestävä muutos sekä koiran että omistajan hyvinvointiin.

Koulutukseni perustuvat tutkittuun tietoon eläinten käyttäytymisestä ja oppimisesta sekä pitkään käytännön kokemukseen. Käyttämäni menetelmät kestävät eettisen tarkastelun. Ne nojaavat myös omiin ja lukuisten kollegojen kokemuksiin esimerkiksi koirien laumakäyttäytymisestä sekä siitä, miten paljon ohjaajan elekieli ja tunnetaidot vaikuttavat koulutuksen onnistumiseen.

Olen kehittänyt Käytösvalmennus-koulutuspakettini vuosien mittaan vastaamaan asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita erityisesti haastavien ongelmakäytösten ratkaisemisessa. Vaikutteita olen saanut monelta eettisen kouluttamisen uranuurtajalta ja kotimaiselta konkarilta.

Minulla on koirien kouluttamisesta kaksi tutkintoa ja kokemusta vuodesta 2007. Päivitän osaamistani jatkuvasti koulutuksilla ja perehtymällä uusiin tutkimuksiin eläinten käyttäytymisestä ja kognitiosta. Käytössäni on myös laaja ammatillinen verkosto. Näihin vuosiin on mahtunut koiria kaikista roturyhmistä, joten kaikenlaiset persoonat ovat tervetulleita asiakkaikseni.

Erityisosaamiseni

Erikoisalaani ovat koirien haastavat käytösongelmat. Yleisimmät aiheet valmennuksissani ovat:

  • hihnakäytös ja ohitusongelmat
  • pelot ja arkuus
  • impulsiiviset ja reaktiiviset koirat
  • viettikäytöksen hallinta ja yhteistyö
  • hoitotoimenpiteisiin liittyvät ongelmat ja eläinlääkäripelkoiset koirat
  • koirien tunnesäätely ja sosiaaliset taidot.

Muita erityistaitojani ovat koirakon kommunikaatio ja suhde, virikesuunnittelu, koiralähtöinen hallinta, koiran vireenhallinta, leikkiminen, funktionaaliset vahvisteet, motivaatio ja teknisten pikkuasioiden viilaaminen.

Vahvuuksiini kuuluvat luontainen herkkyys ja kyky huomata kaavamaisuutta ja yksityiskohtia ja hahmottaa niiden kautta isoja kokonaisuuksia. Koirien omistajien kouluttajana vahvuuksiani ovat myös empatiakyky ja omien elämänkokemusten tuomat taidot esimerkiksi tietoisessa läsnäolossa, vireenhallinnassa, tunnetaidoissa ja oppimisen erilaisuuksien ymmärtämisessä.

Tervetuloa koulutuksiin!

Aurinkoisin terveisin Elisa ja apulaistiimi

Nykyiset tiimiläiset

  • Pastori Karhunen

    Pastori Karhunen

    working kelpie, virallinen nimi Kelmi Lemminkäinen

    Työskenneltyäni useamman kesän Karjataidon tilan työkoirien kanssa ajatus omasta working kelpiestä iti takaraivossa. Sellaisen hainkin itselleni joululahjaksi joulukuussa 2019 Kaisa Hilskan Kelmi-kennelistä.

    Pastori on pieni punainen ferrari! Vilkas, älykäs, nopea, erittäin sosiaalinen, ohjattava, sopivassa suhteessa nöyrä ja röyhkeän rohkea, loppumattomalla moottorilla varustettu positiivinen heppu.

    Pastorin voi tavata apulaisena erityisesti sosiaaliongelmaisten koirien koulutuksissa ja ohitustreeneissä sekä demokoirana muissakin touhuissa. Pastori opiskeli luontokartoituskoiraksi ja on ollut mukana luonnonsuojelutyössä liito-oravia etsimässä. Kisaamme TS-paimennuksessa ja käymme välillä auttamassa kasvattaja-lampuria esimerkiksi perinnebiotooppien laiduntarkastuksissa. Pastori on luottopakkini silloin, kun jotain on hukassa – hän on etsimisen luonnonlahjakkuus!

  • Rovasti Pörhönen

    Rovasti Pörhönen

    beauceronpaimenkoira, virallinen nimi Racron Soleil

    Helmikuussa 2024 tiimiäni saapui vahvistamaan Rovasti. Rovastin opiskelut apulaiseksi ovat alkaneet oikein mallikkaasti.

    Rovasti on temperamentiltaan hyvin erilainen kuin ne ”high drive” -koirat, joita minulla on ollut viimeiset 14 vuotta. Harkitseminen, tuumailu, asioihin perinpohjin tutustuminen ja rauhakseen eteneminen kuuluvat Rovastin luonteeseen. Hän vaikuttaa oikein hyvältä parilta sukkelalle ja vikkelälle Pastorille!

    Vaikka hän on vielä kovin nuori mies, hänellä on jo hyvä tilannetaju asiakaskoirien kohtaamisissa. Rovasti on hyvin avoin ja sosiaalisesti joustava uros. Kisaamme TS-paimennuksessa, harjoittelemme käytännön etsintätehtäviä ja autamme asiakkaiden koiria ohitushaasteissa, ja lisäksi herralta jää aikaa myös oman tontin vartiointiin.

  • Rupla

    Rupla

    monirotuinen

    Rupla on neljän viikon ikäisenä Viipurin koirille viety rescue-koira. Viiden kuukauden ikäisenä hänet tuotiin Suomeen, ja ajan saatossa hän päätyi meidän talouteemme.

    Olemukseltaan monirotuinen Rupla vaikuttaa staffordshirenterrieriltä, mutta luonteeltaan hän on kuin labradori. Rupla on joviaali, ystävällinen ja sosiaalisesti rajansa tunteva seurakoira. Parhaiten hän kunnostautuu keittiössä tiskaajan apulaisena!

    Ruplan voi tavata apulaisena monissa harjoituksissa, esimerkiksi ohitettavana koirana.

Muistoissa

  • Raiski ja Risu

    Raiski ja Risu

    pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira ja lyhytkarvainen mäyräkoira

    Ensimmäinen oma koirani, pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Raiski, tutustutti minut koirien käytösterapiaan ollessani 17-vuotias. Siitä lähtien eläinten käyttäytyminen on ollut intohimoni, työni ja harrastukseni.

    Toisen koirani, lyhytkarvaisen mäyräkoiran Risun, hankin 19-vuotiaana, kun pääsin opiskelemaan koiranomin tutkintoa Åbolands Folkhögskolaan. Harrastin mäykkyjen kanssa mejää, LUT:ia, tokoa, esine-etsintää ja PK-tyyppistä esinejälkeä. Mäykyt toimivat myös kurssiavustajina esimerkiksi ohituksissa koulutusyrityksessäni, jonka aloitin Turussa vuonna 2007 ja joka muutti Ouluun vuonna 2008.

  • Lu

    Lu

    bordercollie

    Vuonna 2009 luokseni muutti aikuinen bordercollienarttu Lu, josta toivoin itselleni kisakoiraa tokoon ja PK-jälkeen. Lu oli paras kurssiavustaja, jota kouluttaja voi toivoa, mutta kisatykiksi Lu ei taipunut.

    Tarkoitukseni oli pitää Lu työkaverinani, mutta tapasin sattumalta ihmisen, joka etsi juuri Lun kaltaista koiraa perheensä silmäteräksi. Koira ja emäntäehdokas kävivät yhdessä lenkillä, ja kun he palasivat metsästä, he kumpikin hymyilivät sieluun saakka. Lu muutti samalta istumalta perheen seura- ja sienikoiraksi Vantaalle. Lu täytti kaikki uuden kodin toiveet ja eli pitkän ja onnellisen elämän perheen silmäteränä.

  • Pinna eli Setämies Virtanen

    Pinna eli Setämies Virtanen

    bordercollie

    Loppuvuodesta 2010 hain Keminmaalta pienen bluemerlen sähikäisen. Pitkätukkainen bordercolliehurmuri Pinna, jota vanhemmiten tituleerattiin Setämies Virtaseksi, opetti minulle valtavasti elämästä herkän, reaktiivisen ja impulsiivisen koiran kanssa.

    Virtasen kanssa kisasimme tokossa (EVL) ja PK-haussa ja treenasimme paimennusta, jälkeä, karjanetsintää, PAEK:ia, noseworkia ja rallytokoa. Kokeilimme lähes kaikkea, mitä koiran kanssa voi harrastaa, esimerkiksi VEPE:ä, canicrossia, vetohiihtoa, pallopaimennusta, viestiä ja agilitya. Pinna oli työkoirana karjatöissäni Karjataidon tilalla neljä kesää ja pääsi etsimään myös karanneita nautoja, poroja ja kalkkunaa.

  • Puru eli Neiti Putkonen

    Puru eli Neiti Putkonen

    belgianpaimenkoira malinois

    Vuonna 2014 pitkäaikainen haaveeni toteutui, ja laumaani tuli vartioimaan belgianpaimenkoira malinois Puru, kavereiden kesken Neiti Putkonen.

    Purun kanssa tutustuimme mondioringin maailmaan, mutta terveysongelmien vuoksi kisaaminen tuossa vaativassa lajissa jäi haaveeksi. Putkonen oli luotettu treeniapulainen kaikenlaisille sosiaaliongelmaisille asiakaskoirille, treenasi tokoa, rallytokoa ja hakua sekä kaikkea mahdollista nenätyötä ID-tunnistuksesta PK-jälkeen. Putkonen osallistui myös käytännön karjatöihin, ja treenasimme TS-paimennusta.

Ota yhteyttä

Kerro lyhyesti koirastasi ja siitä, mihin kaipaat apua, niin sovitaan sopiva valmennus.

Lähetä viesti lomakkeella

Esimerkiksi nimi, rotu ja ikä

Kerro lyhyesti tilanteesta ja siitä, mihin kaipaat apua.

Käytän tietoja vain viestiisi vastaamiseen. Lue lisää tietosuojaselosteesta.