Käytöksen sammumispurkaus
Yrität olla huomioimatta haukkuvaa koiraa, mutta haukkuminen vain lisääntyy? Mikä sammumispurkaus on ja miten sen yli päästään.
Yrität olla huomioimatta haukkuvaa koiraa, mutta haukkuminen vain lisääntyy?
Sammumispurkaus on kiinnostava ilmiö koiran uudelleenoppimisessa. Sillä tarkoitetaan käytöksen tilapäistä lisääntymistä tai voimistumista, kun käytöstä ei enää vahvisteta. Turhautumisesta johtuva purkaus tapahtuu usein juuri ennen kuin käytös heikkenee ja lopulta loppuu.

Jos koira on esimerkiksi oppinut haukkumaan saadakseen huomiota ja lopetat haukkumisen huomioimisen, koira saattaa aluksi haukkua vieläkin äänekkäämmin ja sitkeämmin. Tämä on sammumispurkaus: koira yrittää kovemmin saadakseen käytökselleen saman vasteen kuin ennenkin. Jos pysyt johdonmukaisena etkä vahvista haukkumista, käytös lopulta vähenee ja loppuu.
Teoriassa tämä toimii, mutta käytännössä pelkkä vahvisteetta jättäminen ei luotettavasti sammuta käytöstä.
Keskeistä sammumispurkauksesta
- Käytös lisääntyy väliaikaisesti. Käytöksen voimakkuus kasvaa ennen kuin se loppuu.
- Johdonmukaisuus on avainasemassa. Pysy johdonmukaisena äläkä vahvista käytöstä, jonka toivot sammuvan.
- Kärsivällisyys. Käytöksen sammuminen vaatii kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä.
- Korvaava käytös. Koira oppii todennäköisesti nopeammin toimimaan toivotusti, jos sille on opetettu korvaava, toivottu käytös, jolla se saa aikaan saman lopputuloksen.
- Positiivinen vahvistaminen. Kun koira toimii toivotusti, palkitse se heti herkuilla, kehuilla tai leikillä. Näin koira ymmärtää, millaista käytöstä odotat.
Näin pääset alkuun
Tehokkainta on aloittaa harjoittelemalla korvaavaa käytöstä usein, erityisesti tilanteissa, joissa koira ei ole vielä ehtinyt aloittaa ei-toivottua käytöstä. Voimakas turhautuminen ja kiihtynyt tunnetila hidastavat oppimista, joten pidä harjoitusten taso koirallesi sopivana. Pieni turhautuminen kuuluu oppimiseen, mutta jos ette etene harjoituksissa, autan mielelläni.
Kärsivällisyyttä treeneihin! – Elisa